Erikoissijoitusrahasto UB Metsä suljetaan merkinnöiltä määräajaksi

Ajankohtaista

Erikoissijoitusrahasto UB Metsä suljetaan merkinnöiltä määräajaksi

Suomalaisiin metsätiloihin sijoittavan Erikoissijoitusrahasto UB Metsän suosio jatkuu sijoittajien parissa. Syyskuun 2020 lopussa rahaston koko oli yli 233 miljoonaa euroa. Joulukuussa tulleiden merkintöjen johdosta rahaston käteisvarojen osuus on edelleen tavoitetasoa selvästi suurempi, mistä johtuen UB Metsä -rahaston merkintöjen vastaanottamista on päätetty rajoittaa sulkemalla rahasto uusilta merkinnöiltä määräajaksi. Tällä toimenpiteellä pyritään varmistamaan, että rahastoon tulevat varat pystytään sijoittamaan rahaston tuottotavoitteen mukaisesti turvaten samalla rahaston riittävä sijoitusaste. 

 

UB Metsä -rahaston tuotto-odotuksen ja osuudenomistajien edun turvaamiseksi UB Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on päättänyt rajoittaa merkintöjen kautta tulevaa rahavirtaa sulkemalla 15.3.2021 merkintäikkunan. UB rahastoyhtiö Oy:n hallitus arvioi ja tiedottaa 15.3.2021 jälkeen mahdollisuuksista vastaanottaa merkintöjä 15.6.2021 merkintäikkunaan. Rahastomerkintöjen väliaikainen keskeyttäminen ei vaikuta rahasto-osuuksien lunastamiseen. Rahastosta tehtävät lunastukset toteutetaan sääntöjen mukaan normaaliaikataulussa. 

 

Lisätietoja saat UB Rahastoyhtiöstä rahasto@unitedbankers.fi ja asiakaspalvelustamme puhelimitse 09 2538 0320 tai sähköpostitse sijoita@unitedbankers.fi.