Korkoruuvi kiristyy

Ajankohtaista

Markkinakatsaus 23.9.2022 9.30
Teemu Perälä, salkunhoitaja

Korkoruuvi kiristyy

Yhdysvaltain keskuspankki nosti 21.9. ohjauskorkoaan odotetusti 0,75 %-yksiköllä. Korkojen nostot inflaation taltuttamiseksi jatkuvat ennakoituakin nopeammin. Ensi vuoden lopulle ennustetaan korkojen nousua jo noin 4,5 %:n tasolle. Osakemarkkina pysyy paineessa ja dollari jatkaa vahvistumistaan. Japanin keskuspankki on jopa joutunut reagoimaan jenin heikkenemiseen intervenoimalla valuuttamarkkinoilla ensi kerran sitten vuoden 1998.

 

En ole turvallisuuspolitiikan asiantuntija, mutta Venäjän tuore ilmoitus osittaisesta liikekannallepanosta ja raukkamainen ydinaseilla uhkailu kertovat minulle, että entinen suurvalta on maalaamassa itseään nurkkaan. Valitettavasti näyttää siltä, että konflikti jatkuu vielä pitkään. Mutta JOS osapuolet löytäisivät tiensä neuvottelupöytään ja jonkinlainen välirauha saavutettaisiin, voisi Euroopan osakemarkkinoilla olla edessään voimakas nousuralli.

 

Uutisvirta kuitenkin puhuu osakkeita vastaan. Talousennusteet laskevat ja taantuma on korteissa. Energiakriisissä kärvistelevä Saksa vie muuta Eurooppaa mukanaan – Deutsche Bank ennustaa Saksan BKT:n supistuvan 3,5 % vuonna 2023. Kolmannen neljänneksen tuloskausi käynnistyy kohta, ja tulosvaroituksia on alkanut jo tippua. Muun muassa FedEx ja Ford ovat varoitelleet loppuvuoden näkymistään. Keskimäärin tulosennusteet kuitenkin osoittavat edelleen yläviistoon, eivätkä valuaatiot ole erityisen halpoja. Myöhemmin selviää, ovatko jo kovasti laskeneet pörssikurssit ennustaneet oikein tulosten kääntymisen laskuun.

 

Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: annus horribilis 2022 on pikkuhiljaa loppumassa ja ehkä tässä talven aikana markkinoilla aletaan diskontata jo valoisampaa tulevaisuutta!

Esitetty informaatio perustuu United Bankersin omiin arvioihin ja United Bankersin luotettavina pitämiin lähteisiin. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeasti, ja United Bankers voi muuttaa markkinanäkemystään ilman eri ilmoitusta. Mitään esityksen kautta saatavaa informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää kehotukseksi ryhtyä sijoitustoimenpiteisiin.