Määrätietoista vastuullisuustyötä United Bankersilla – 95 prosenttia United Bankersin rahastoista on luokiteltu vihreiksi

Ajankohtaista

Blogi 14.6.2022 12.00
Marjo Åström, sijoittajasuhdepäällikkö

Määrätietoista vastuullisuustyötä United Bankersilla – 95 prosenttia United Bankersin rahastoista on luokiteltu vihreiksi

Vastuullisuus on megatrendi, joka näkyy myös rahastosijoittamisessa. Vastuullisesti sijoittamalla voi oman talouden lisäksi vaikuttaa itselle tärkeisiin arvoihin, kuten ilmastonmuutokseen tai ihmisoikeuksiin.

 

Euroopan komission pitkän aikavälin toimintasuunnitelma pyrkii kohti vihreämpää Eurooppaa ja hiilineutraalia taloutta vuoteen 2050 mennessä. Myös yksityisiä pääomia halutaan suunnata kestäviin sijoituksiin, sillä julkiset varat eivät yksin riitä globaalien Pariisin ilmastosopimuksen ja muiden eurooppalaisten kestävyystavoitteiden saavuttamiseen.

 

EU:n asetus kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoituspalvelusektorilla (SFDR) on merkittävä askel kohti toimintasuunnitelman tavoitteiden saavuttamista. Asetuksessa varainhoitajat velvoitetaan antamaan tietoja rahastojensa ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen sekä hyvään hallintotapaan (ESG) liittyvistä kriteereistä. Lisäksi vaatimuksiin kuuluu velvoite ilmoittaa, millä tasolla kestävyyskriteerit otetaan huomioon sijoitustuotteissa. Uuden sääntelyn on tarkoitus edistää läpinäkyvyyttä kestävän sijoittamisen maailmassa.

 

Vastuullisuus on avainasemassa United Bankersin sijoitustuotteissa ja -palveluissa. United Bankersin rahastoista 95 prosenttia on luokiteltu EU:n SFDR-asetuksen mukaisiksi vihreiksi sijoitustuotteiksi (artikla 9 tummanvihreät ja artikla 8 vaaleanvihreät). Lisäksi 21 prosenttia rahastoista on sitoutunut tekemään täysin tai osittain EU-taksonomian mukaisia kestäviä sijoituksia. Tämä on kansainvälisestikin korkea tulos.

 

United Bankersin vastuullisuusjohtajan Seela Sinisalon mukaan vastuullisuus on koko rahastovalikoiman läpileikkaava teema: ”Haluamme olla United Bankersilla aktiivisesti vaikuttamassa myönteiseen kehitykseen, joten ympäristö ja yhteiskunta on huomioitu rahastojen toiminnassa kautta linjan. Kehitämme jatkuvasti rahastojemme vastuullisuutta ja etsimme uusia mahdollisuuksia olla rahastovalikoimallamme mukana ratkaisemassa globaaleja haasteita. Vihreästä rahastotarjonnastamme löytyy jo nyt muun muassa tekoälyä hyödyntävä rahasto ja tummanvihreitä metsärahastoja.”

 

MITÄ RAHASTOJEN SFDR-LUOKITUKSET SITTEN TARKOITTAVAT?

 

Asetuksessa rahastot jaotellaan kolmeen kategoriaan niiden kestävyysominaisuuksien mukaan:

 

• Artikla 9:n mukaiset tummanvihreät rahastot tekevät kestäviä sijoituksia ja tavoittelevat suoraa myönteistä vaikutusta ympäristöön ja yhteiskuntaan, eivätkä ne aiheuta merkittävää haittaa muille kestävyystavoitteille.

• Artikla 8:n mukaiset vaaleanvihreät rahastot edistävät ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä asioita muiden ominaisuuksiensa ohella.

• Artiklan 6:n mukaisilla niin sanotuilla tavallisilla rahastoilla ei ole varsinaisia ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä tavoitteita, joten ne eivät ole vihreitä rahastoja. Myös nämä rahastot soveltavat kuitenkin tiettyjä perustason ESG-kriteerejä.

 

On hyvä huomioida, että vihreissä rahastoissakaan sijoittajan ei tarvitse tinkiä tuotoista. Ainoastaan rahastojen kestävyyttä koskevat vaatimukset ovat tiukemmat. Viime vuosien tilastot osoittavat vastuullisesti sijoittavien rahastojen tuottaneen jopa paremmin perinteisiin rahastoihin verrattuna. Sijoittajalle vastuullisuuden huomioon ottaviin rahastoihin sijoittaminen on perusteltua riskienhallintaa ja paremman tuotto-riskisuhteen tavoittelua.

 

”Vihreät rahastot kiinnostavat sijoittajia entistä enemmän. Tilastojen mukaan ESG-rahastot myös suoriutuvat hyvin tai jopa perinteisiä rahastoja paremmin esimerkiksi nopeasti muuttuvissa tilanteissa, joita on maailmalla viime aikoina riittänyt. Vihreiden rahastojen kohdalla puhutaan siis myös hyvistä tuotoista. Tavoitteenamme on, että sijoittajat saavat jatkossa entistä paremmin tietoa sijoitustensa vastuullisuudesta ja voivat siten valita parhaiten omiin tavoitteisiinsa sopivia sijoitusratkaisuja”, Sinisalo kertoo.

 

Myös United Bankersin salkunhoitajat ottavat vastuullisuusasiat huomioon salkunhoitotyössään. Kestävyystekijöiden, kestävyysriskien sekä pääasiallisten haitallisten vaikutusten huomioon ottaminen on integroitu osaksi sijoitustoimintaa ja salkunhoitoa. Sijoituskohteidensa vastuullisuuden edistämisessä United Bankersin keinoihin kuuluvat esimerkiksi äänioikeuden käyttäminen yhtiökokouksissa, suora yhtiövaikuttaminen, osallistuminen sijoittajien yhteisvaikuttamisiin, sidosryhmäyhteistyö sekä julkinen keskustelu.

 

Vastuullisuus on niin ikään yksi United Bankersin kasvustrategian kulmakivistä. Vastuullisuus on toiminnan keskiössä ja varmistaa yhtiön menestyksen. ”Olemme jatkaneet työtämme sekä yhtiön vastuullisuuskysymysten että sijoitustoimintamme vastuullisuuden kehittämiseksi. United Bankersin vastuullista tapaa toimia ohjaavat yhtiölle tärkeät arvot: asiakaslähtöisyys, ketteryys ja joukkuehenkisyys, jotka kaikki näkyvät sekä jokapäiväisessä työssä että työn tuloksissa. Sijoitustoimintamme tavoitteena on pienentää sijoitustemme kielteisiä ilmastovaikutuksia sekä lisätä niiden myönteisiä vastuullisuusvaikutuksia pitkällä aikavälillä”kertoo United Bankersin toimitusjohtaja Patrick Anderson.

 

Andersonin mukaan strategian painopisteitä valittaessa ja ratkaisuja kehitettäessä yhtiö huomioi markkinoihin ja kysyntään vaikuttavat pitkän aikavälin ilmiöt: ”Strategisesti merkittävimpiä uusia päänavauksia on metsäteollisuuden transformaatioon nojaavan pääomarahaston käynnistäminen. Listaamattomien metsäteollisuusyritysten osakkeisiin varansa sijoittavan rahaston varainhankinta on käynnissä. United Bankers haluaa olla mukana edistämässä ilmastonmuutoksen hillintää. Yhtiö kehittääkin edelleen mahdollisuuksia sijoittaa metsäalaan sekä sen hiiltä sitoviin ja muovia korvaaviin arvoketjuihin ja prosesseihin.”

 

EU-lainsäädännön myötä vihreiden rahastojen rooli korostuu tulevina vuosina entisestään. Sääntely edellyttää, että elokuusta 2022 alkaen sijoituspalveluyritykset selvittävät asiakkaan kestävyysmieltymyksiä osana tuotteen tai palvelun soveltuvuusarviota. Kestävyysmieltymyksillä tarkoitetaan asiakkaan näkemyksiä liittyen esimerkiksi ympäristö- ja yhteiskunnallisten tavoitteiden edistämiseen tai kestävien sijoitusten tekemiseen. Sääntelyuudistuksen myötä myös United Bankers kysyy asiakkailtaan heidän tavoitteistaan sijoitusten kestävyyteen liittyen. Asiakkaalle tarjotaan nimenomaan hänen kestävyysmieltymyksiään ja vastuullisuustavoitteitaan vastaavia tuotteita.

 

Lue lisää United Bankersin vastuullisesta sijoittamisesta »

 

Tutustu United Bankersin rahastojen vastuullisuusraportteihin »

 

Lisätietoja:

Vastuullisuusjohtaja

Seela Sinisalo


+358 40 595 5924