Nothing to see here

Ajankohtaista

Markkinakatsaus 25.8.2023 9.30
Teemu Perälä, salkunhoitaja

Nothing to see here

Kiinan tilastokeskuksessa työpaineet hellittävät kovaa vauhtia. Kommunistipuolueen hallinto on jo pitkään systemaattisesti vähentänyt julkaistavan talousdatan määrää. Viimeksi uutisoitiin nuorisotyöttömyyden raportoinnin lopettamisesta lukeman kivuttua 21 %:iin. Ulkomaisten sijoittajien luottamus Kiinan talousdataan ei näistä päätöksistä ainakaan parane, ja ”black box” -termi kuvaakin ainakin osittain Kiinan taloutta. Kiinan ongelmat ovat kärjistyneet: väestön määrä vähenee, deglobalisaatio on totta, kiinteistömarkkinoiden kurimus jatkuu, kuluttajaluottamus on heikkoa ja kuluttajahinnatkin laskevat. Yuan heikkenee ja Shanghain sekä Hong Kongin pörssikurssit ovat alamaissa. Pörsseissä laskua tosin vaimentaa kiinalaiseen tyyliin keskuspankin ystävällinen ”suositus” paikallisille toimijoille välttää osakkeiden myyntiä.

 

Miksi meidän pitää olla Kiinasta huolissaan? Luonnollisesti maailman toiseksi suurimman talouden yskiminen vaikuttaa joka paikkaan, erityisesti meille tänne Pohjolaan.

 

Helsingin pörssi onkin kärsinyt tänä vuonna vahvasta Kiina-kytköksestään. Sykliset toimialamme, metsä-, metalli- ja kemianteollisuus sekä konepajat, linkittyvät tiiviisti Kiinan talouteen. Lisäksi yksittäisissä isoissa yhtiöissä, kuten Nokia, Neste, Kesko ja Orion, on ollut yhtiökohtaisia haasteita. Nämä, yhdistettynä ulkomaisten sijoittajien Suomi-painojen kevennykseen, näkyvät Helsingin pörssin tuottoerossa muihin läntisiin markkinoihin verrattuna. Nobelisti T. S. Eliotin runossa huhtikuu on kuukausista julmin, mutta pörssissä julmin kuukausi on yleensä syyskuu. (Keskimäärin syyskuussa laskua on kertynyt 0,7 % vuoteen 1980 ulottuvissa tilastoissa). Helsingissä syyskuuta onkin vietetty koko vuoden – tätä kirjoitettaessa meillä on mittarissa miinusta kymmenen syyskuun verran eli 7 % portfolioindeksillä mitattuna.

 

Uskoisin, että synkkyyttä ja syyskuuta on kuitenkin jo aika paljon hinnoiteltu pörssissämme. Toisen vuosineljänneksen tuloskausi oli karmea ja kurssikehitys sen mukaista. Heikkoja tuloksia on viety vauhdilla tulosennusteisiin, valuaatiot ovat jo kohtuullisia ja osinkotuotot muhkeita. Ensimmäisiä merkkejä syklin tasaantumisesta näkyy metsäpuolella. Pullolleen päässeet selluvarastot ovat pienenemässä, ja sellun hintaan tulee korotusilmoituksia. Metsäyhtiöiden kurssitkaan eivät ole enää kuukausiin laskeneet. Vaikka Kiinan talous todennäköisesti vielä heikkeneekin, on hyvä muistaa, että Kiinalla ei juuri ole ulkomaista velkaa, ja voimme olettaa hallinnolta taloutta stimuloivia toimia. Mikäli osakeallokaatiossa on tilaa Suomi-painon nostolle, sen hetket lienevät käsillä tässä syyssateiden saapuessa.

 

Esitetty informaatio perustuu UB:n omiin arvioihin ja UB:n luotettavina pitämiin lähteisiin. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeasti, ja UB voi muuttaa markkinanäkemystään ilman eri ilmoitusta. Mitään esityksen kautta saatavaa informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää kehotukseksi ryhtyä sijoitustoimenpiteisiin.