Peak inflation?

Ajankohtaista

Markkinakatsaus 7.12.2022 12.00
Teemu Perälä, salkunhoitaja

Peak inflation

Keskuspankkien ja sijoittajien suurennuslasilla seuraamat inflaationumerot ovat johtaneet vahvaan kurssinousuun. Vajaan 8 prosentin lukema (Yhdysvallat) on numerona ihan sama, jota aikaisemmin keväällä kauhistelimme, kun inflaatio oli edelleen kiihtymässä – ja nyt alaspäin mentäessä sama 8 %:n inflaatiotaso johti puolestaan 4–6 %:n päivänousuihin. Inflaationumerossa tärkeintä on siis suunta, ja sijoittajat odottavatkin keskuspankin koronnostotahdin himmailua. Tästä kuulimme juuri Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan koronnostotahtia loiventavat kommentit. Yhdysvaltain talouteen sisäänrakennettua tahtotilaa, pörssikurssien jatkuvaa nousua, ei vaaranneta tälläkään kertaa. Putte-Possun laulua mukaillen meillä kaikilla oli niin mukavaa… Joulupukkiralli tulikin tänä vuonna etuajassa.

 

Kurssinousun pitää toki jatkua vahvana, jotta plussalle päästään tänä vuonna, mitä en kyllä tohdi luvata. Varsinkin eurooppalaisissa osakkeissa on nähty voimakasta nousua viime viikkoina. Tätä kirjoittaessa Euroopalla onkin mennyt (vuoden alusta euroissa mitattuna) jopa Yhdysvaltoja paremmin, mikä on melko harvinaista. Euroopan nousun takana lienevät uutisointi ja odotukset Kiinan koronarajoitusten höllentämisestä ja edellä mainittujen inflaatiolukujen rauhoittuminen. Mahdollinen geopoliittisten jännitteiden rauhoittuminen näkyy myös vahvemmin Euroopan markkinoilla. Lisäksi Yhdysvaltojen markkinoita on painanut isojen teknologiayhtiöiden heikko kurssikehitys. Viime viikkojen nousupyrähdyksestä huolimatta valuaatiot Eurooppa-osakkeissa ovat edelleen kohtuullisia. Ensi vuoden P/E-ennuste on noin 12 ja osinkotuottoennuste noin 3,5 %.

 

Tässä kohtaa vuotta on yleensä tapana tähyillä tulevaan vuoteen. Outo ja pelottavakin vuosi 2022 jää historiaan, ja toivottavasti tämän vuoden tuottonumerot, varsinkin korko- ja osakepuolella, eivät toistu vuonna 2023. Valitettavasti Average Joe ja Otto Normalverbraucher tuntevat lompakoissaan ensi vuonna täysimääräisesti kuluttajan kurimuksen, ja se näkynee vähittäiskaupassa ja monella muullakin talouden sektorilla vielä pitkään. Toivotaan, että meneillään oleva jouluralli ei ole pois ensi vuoden tuotoista.

 

Esitetty informaatio perustuu United Bankersin omiin arvioihin ja United Bankersin luotettavina pitämiin lähteisiin. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeasti, ja United Bankers voi muuttaa markkinanäkemystään ilman eri ilmoitusta. Mitään esityksen kautta saatavaa informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää kehotukseksi ryhtyä sijoitustoimenpiteisiin.