Pimeintä on ennen aamunkoittoa

Ajankohtaista

Markkinakatsaus 15.11.2023 10.00
Teemu Perälä, salkunhoitaja

Pimeintä on ennen aamunkoittoa

Markkinoiden nousuvire on viime viikkoina tarttunut jopa tänne Pohjolan perukoille. Päättynyt Q3-tuloskausi lukuisine tulosvaroituksineen ei välttämättä anna syytä nousuun, mutta parantunut sentimentti yhdistettynä laskeviin korkoihin on kääntänyt markkinat nousuun todella synkän syksyn jälkeen. Ehkäpä yleensä vahva loppuvuoden vire vahvistaa tunnelmia ja kursseja edelleen?

 

Päättyneestä Q3-tuloskierroksesta jäi positiivisesti mieleen muun muassa KONEen, Wärtsilän, Nesteen ja UPM:n vahvat suoritukset. Konepajoilla tilauskannat ovat yleisesti kääntyneet laskuun ja tulosmomentum heikkenee, mutta KONE pystyi torjuntavoittoon Kiinassa, jossa näkymät etenkin huoltopalveluissa ovat vahvat. Wärtsilä jatkaa vahvaa suorittamistaan energiamurroksen keskellä, ja nopeasti kasvaneen energiavarastointiliiketoiminnan strateginen arviointi on aloitettu. Nesteen jalostusmarginaalit ovat erinomaisella tasolla, ja Singaporen uusi linja käynnistynee lähiaikoina pienten viivästysten jälkeen. UPM:n huippuluokan kustannuskilpailukyky sekä uudet strategiset investoinnit vahvistavat yhtiön asemaa toimialansa johtavana yhtiönä.

 

Edellä mainitut yhtiöt ovat hyviä esimerkkejä oman alansa vahvimmista yhtiöistä globaalisti. Helsingin pörssistä löytyy näitä toki lisääkin. Sijoittamalla Suomeen pääset mukaan globaaliin kasvuun ja varmistat salkkuusi keskimäärin hyvää tuottoa. Pitkässä juoksussa Suomi onkin ollut parhaita paikkoja sijoittaa. Uskon vahvasti näin olevan jatkossakin

 

Esitetty informaatio perustuu UB:n omiin arvioihin ja UB:n luotettavina pitämiin lähteisiin. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeasti, ja UB voi muuttaa markkinanäkemystään ilman eri ilmoitusta. Mitään esityksen kautta saatavaa informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää kehotukseksi ryhtyä sijoitustoimenpiteisiin.