Vaihtoehtojen puute ajaa sijoituksia osakkeisiin

Ajankohtaista

Markkinakatsaus 21.4.2022 10.30
Teemu Perälä, salkunhoitaja

Vaihtoehtojen puute ajaa sijoituksia osakkeisiin

Alkuvuoden uutisvirta on ollut historiallisen negatiivista. Venäjän aloittaman hyökkäyssodan vaikutukset tuntuvat mittaamattomien inhimillisten kärsimysten lisäksi kuluttajien lompakoissa kohonneina hintoina sekä yrityksissä tuotantopanosten saatavuus- ja logistiikkaongelmina. Globaalin energia- ja ruokakriisin mahdollisuus on myös olemassa. Keskuspankit nostavat korkoja; tällä kertaa ei voimistuvan talouskasvun vaan kiihtyvän inflaation vuoksi. Merkittävä osa Kiinaa on koronasulussa ja sulun vaikutukset aiheuttavat lisäpaineita kansainvälisille toimitusketjuille sekä kurittavat Kiinan talouskasvua loppuvuonna. Yritysten tulosennusteisiin alkaa kasaantua voimistuvaa painetta alaspäin. Iso kysymys on, saavatko yritykset siirrettyä kohonneita kustannuksiaan hintoihin? Jos eivät saa, ovat tulosmarginaalit paineessa ja mikäli taas hinnoitteluvoimaa löytyy, aiheuttaa se painetta inflaatioon ja sitä kautta korkoruuvin edelleen kiristymiseen.

Moni voisi jo olettaa pörssikurssien olevan kanveesissa. Pörssit kuitenkin nousevat ja ovat jo monilla markkinoilla sodan alkua korkeammilla tasoilla. Kuinkas tässä taas näin kävi?

Pörssikurssit ovat miinuksella vuoden alusta mitattuna, mutta käänne maaliskuun pohjilta on ollut räväkkä, sillä kurssit ovat nousseet jopa 10–20 prosenttia. Oletan, että osakeoptimistit katsovat sodan kauheuksien ja kerrannaisvaikutusten yli ja toivovat inflaatiopiikin jäävän lyhytaikaiseksi. Euroopassa koronnostoja on tulossa, mutta todennäköisesti ei yhtä aggressiivisesti kuin Yhdysvalloissa. Juuri alkaneen tuloskauden ensimmäiset raportit ovat olleet varsin positiivisia ja pahimmat pelot tuloksiin liittyen eivät ole toteutuneet. Tästä poikkeuksena Netflix, joka näyttää olevan toistaiseksi yksittäistapaus. Tällä kertaa myös bondisijoittajat ovat saaneet maistaa, miltä räväkkä korkojen nousu tuntuu – bondisijoitukset ovat vuoden alusta mitattuna keskimäärin saman verran miinuksella kuin osakemarkkinakin. Vaihtoehtojen puute ajaa sijoituksia yhä osakkeisiin, kunhan tulosennusteet eivät vain ala murentua. Myös reaaliomaisuuden kiinnostavuus sijoituskohteena kasvaa edelleen inflatorisessa maailmassa.

 

 

Esitetty informaatio perustuu United Bankersin omiin arvioihin ja United Bankersin luotettavina pitämiin lähteisiin. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeasti, ja United Bankers voi muuttaa markkinanäkemystään ilman eri ilmoitusta. Mitään esityksen kautta saatavaa informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää kehotukseksi ryhtyä sijoitustoimenpiteisiin.