Vihreä siirtymä ja UB:n infrastruktuuriosakerahastot

Ajankohtaista

Vihreä siirtymä ja UB:n infrastruktuuriosakerahastot

Vihreän siirtymän vaatimat muutokset koskettavat laajasti yhteiskunnan infrastruktuurista vastaavia teollisuudenaloja. Erityisesti fossiilisia polttoaineita käyttävään energiantuotantoon kohdistuu kovia muutosvaatimuksia.

 

Toimenpiteet UB:n infrastruktuurirahastojen UB Infran ja UB EM Infran hiili-intensiteetin pienentämiseksi saivat vauhtia 2010-luvun loppupuolella. Tähän vaikutti erityisesti institutionaalisten osuudenomistajien nopeasti kasvanut kiinnostus asiaan. Tämä johti siihen, että rahastoissa ryhdyttiin tarkastelemaan aiempaa laajemmin sitä, miten niiden sijoituspolitiikassa kyetään paremmin ottamaan huomioon kasvaneet vaatimukset hiilijalanjäljen pienentämiseksi.

 

Suurin haaste hiili-intensiteetin pienentämisessä on ollut se, että eniten muutoksia on tarvittu sähköyhtiöissä, jotka muodostavat selvästi suurimman teollisuudenalan infrastruktuurisektorilla. Ne ovat perinteisesti olleet infrastruktuurirahastojen ydinsijoituksia, sillä asemansa lisäksi ne ovat olleet myös erinomaisia sijoituskohteita niiden maksaessa vakaata ja usein vähintäänkin BKT-kasvun tahdissa nousevaa osinkotuottoa.

 

Toinen yleisempi haaste on ollut se, että infrastruktuuriliiketoiminnat perustuvat mittaviin ja pitkäkestoisiin investointeihin. Tämän seurauksena yhtiöiden kyky sisäiseen muutokseen on hidasta, vaikka yhtiöiden johdossa olisikin tahtotila nopeampaan toimintaan. Kun lisäksi on usein kyse yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisistä palveluista kuten esimerkiksi energiahuollosta, yhtiöillä ei ole ollut myöskään tästä näkökulmasta mahdollisuutta merkittäviin muutoksiin ennen kuin taloudellisesti perusteltavissa oleva korvaava ratkaisu on käytettävissä.

 


Kuva 1: UB Infra -rahaston hiili-intensiteetin kehitys. Hiilijalanjälkeä kuvaamaan on käytetty rahaston hiili-intensiteettiä (tCO2e/liikevaihdon USDm), joka kuvaa yhtiön kasvihuonekaasupäästöjen suhdetta yhtiön liikevaihtoon. Hiili-intensiteettiin lasketaan mukaan Scope 1 ja Scope 2 -päästöt. Rahaston hiili-intensiteetti lasketaan rahaston sijoituskohteiden hiili-intensiteettien painotettuna keskiarvona.

Kun rahastoissa ryhdyttiin aikaisempaa voimakkaammin pienentämään hiili-intensiteettiä, niin aluksi pyrittiin arvioimaan laajemmin, mitkä ovat pitkän aikavälin tarpeet muutoksille ja kuinka nopeasti yhtiöiden on itsessään mahdollista tehdä näitä muutoksia. Ensimmäisessä vaiheessa pohdinta johti siihen, että salkusta poistetaan hiiltä energiantuotannossa käyttävät yhtiöt. Tämän jälkeen sijoituksia fossiiliseen energiaan liittyviin liiketoimintoimintoihin on vähennetty määrätietoisesti mutta pienemmin askelin. Esimerkiksi UB:n rahastoissa olemme vähentäneet sijoituksia yhdysvaltalaisiin sähköyhtiöihin. Ne ovat tyypillisesti alueellisesti toimivia ja niillä on ollut sähkönjakeluverkon lisäksi omaa sähköntuotantoa, josta merkittävä osa on perustunut hiilen käyttöön. Toinen laajempi alue, josta olemme luopuneet, on öljyyn liittyvä logistiikka, kuten öljynsiirtoputket ja varastot.

 

Hiilijalanjäljen pienentäminen on johtanut rahastoissa rakenteellisiin muutoksiin. Niinpä huomiota on pitänyt kiinnittää siihen, että rahastojen riski-tuottoprofiili pysyisi mahdollisimman lähellä entistä: riski säilyisi edelleen markkinoiden keskimääräistä tasoa alempana ja samanaikaisesti tuotto pysyisi kilpailukykyisenä. Kun rahastojen kehitystä nyt arvioidaan hieman pitemmällä aikavälillä, on tässä onnistuttu suhteellisen hyvin. Varsinkin kehittyneille markkinoille sijoittavassa UB Infrassa sekä toimialakohtaisen että maantieteellisen hajautuksen lisäämisellä on saatu hyviä tuloksia. Kehittyville markkinoille sijoittavassa UB EM Infrassa muutokset eivät ole edenneet aivan vastaavasti, koska mahdollisten sijoituskohteiden määrä on suppeampi.  

 

Jos rahastojen hiili-intensiteetin kehitystä tarkastellaan viime vuosien aikana, voi tässä nähdä merkittävän muutoksen. Molemmissa rahastoissa ollaan selvästi edellä verrokkiryhmän keskimääräistä tasoa. UB Infrassa rahaston sijoituskohteiden hiili-intensiteetti on jo hyvin kilpailukykyinen ja se on jo varsin lähellä esimerkiksi Morningstarin infrarahastoista koostaman verrokkiryhmän, EAA Fund Sector Equity Infrastructure, parhaimmistoa. UB EM Infrassa kehitys ei ole ollut aivan samaa tasoa, sillä kehittyvillä markkinoilla yhtiöiden toiminta hiili-intensiteetin pienentämiseksi laahaa jäljessä, vaikka aivan viime vuosina myös siellä toimenpiteet ovat saaneet aivan uudenlaista vauhtia.

 

Vuoden 2023 lokakuussa United Bankers sitoutui asettamaan toiminnalleen Science Based Targets initiative -aloitteen mukaiset tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet. Ilmastotavoitteiden asettamisen myötä myös infrarahastojen lähestymistapoja sijoitusten ilmastoystävällisyyteen tullaan kehittämään entisestään lähivuosina.

 


Kuva 2. UB Infra -rahaston hiili-intensiteetti suhteessa Morningstarin verrokkiryhmään (Q2 2023). Analytiikkayhtiö Morningstar on erikoistunut rahastojen vertailuun ja se ylläpitää globaalisti erityyppisille rahastoille verrokkiryhmiä, joissa rahastojen keskinäistä kehitystä on mahdollista verrata. Vertailussa on käytetty rahaston hiili-intensiteettiä, joka kuvaa yhtiön kasvihuonekaasupäästöjen suhdetta yhtiön liikevaihtoon. Hiili-intensiteettiin lasketaan mukaan Scope 1 ja Scope 2 -päästöt. Rahaston hiili-intensiteetti lasketaan rahaston sijoituskohteiden hiili-intensiteettien painotettuna keskiarvona.

 

salkunhoitaja, infrastruktuurirahastot

Pekka Niemelä

pekka.niemela@unitedbankers.fi +358 9 2538 0288

Rahastosijoittamiseen liittyy aina taloudellinen riski. Rahastoon tehdyn sijoituksen arvo voi nousta tai laskea ja sijoitetun pääoman voi menettää osittain tai kokonaan. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Esitetty informaatio perustuu United Bankersin omiin arvioihin ja United Bankersin luotettavina pitämiin lähteisiin. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeasti, ja United Bankers voi muuttaa markkinanäkemystään ilman eri ilmoitusta. Mitään esityksen kautta saatavaa informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää kehotukseksi ryhtyä sijoitustoimenpiteisiin.